tiistaina, marraskuuta 18

Vuosipäivä

Tänään on kulunut tasan vuosi edellisestä blogimerkinnästä. Sen jälkeen olen ajanut yhden vuoron, joten ei minusta oikein kunnon taksibloggaajaa saa enää tekemälläkään - sinänsä siis ihan hyvä, että olen ollut kirjoittelematta tänne. Jutut olisivat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin mitä fanit odottavat, joten parempi olla tuottamatta pettymystä kääntämällä vanhan blogin suunta ja aloittaa sen sijaan uusi. No okei, uuteenkaan ei ole kyllä tullut paljoa kirjoiteltua, mutta pari merkintää kuitenkin. On vähän pitänyt kiirettä.

Edellisessä kirjoituksessa kaavailin palaavani banaanin alle maaliskuussa, mutta suunnitelmat muuttuivat kun sain hieman yllätyksekseni erään hyvin mielenkiintoisen työpaikan. Siihen tällä blogillakin oli ainakin pieni osansa, joten eivät nämäkään kirjoitelmat aivan turhia ole olleet - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Kaikesta huolimatta ammattiajolupa on vielä tallessa ja taksitakkikin löytyy jostain kaappien kätköistä, eli pidän ovet auki tähänkin suuntaan jos (tai ehkä jopa "kun") joskus tulee tarvetta lisäansioille. Jänskättää vain, kuinka hukassa sitä on kaikkien rutiinien suhteen kun on ollut jo näinkin pitkään sivussa... no, ainahan asiakkaalle voi selittää olevansa ihan ekaa vuoroa töissä jos sattuu sähläämään.

Vaikka nyt tulinkin kirjoittaneeksi tämän merkinnän, en usko jatkavani tämän blogin päivittämistä kovin aktiivisesti. Jos vaikka kerran vuodessa pistäisi tilannekatsausta, saapas näkee. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, paljonko tämä yllättävä päivitys lisää liikennettä: viime aikoina täällä on käynyt keskimäärin kymmenen kävijää päivässä vaikka blogia ei siis ole päivitetty vuoteen, joten odotan mielenkiinnolla miten yllättävään aktivoitumiseeni reagoidaan esimerkiksi Blogilistan tilaajien keskuudessa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Iloinen yllätys blogilistan lukemattomissa - odotettu.