tiistaina, maaliskuuta 27

Niin mikä työttömyys?

Ei sitä ainakaan täällä ole näkynyt. Viimeisen kuukauden aikana on puhelin soinut työtarjousten merkeissä keskimäärin neljä kertaa viikossa. Ja "hauskaahan" tässä on se, että melkein jokaiseen olen joutunut antamaan saman vastauksen: ei pysty lähtemään, koulussa liikaa tekemistä.

Juuri tällä hetkellä tuntuu, ettei riitä aika nukkumiseen vaikkei töissä käykään... Eiköhän tämä taas toukokuussa helpota.

Jaa miten sitä tänne ehtii kirjoittelemaan? No tämä ei vaadi ihan samanlaista paneutumista kuin nuo määrämittaiset mitä on työn alla. Sinne kun ei voi kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa.

Ps. Ihan vain selvyyden vuoksi, minä en kirjoittele Suomi24:ssä Tuurari-nimimerkillä. Vain täällä.

keskiviikkona, maaliskuuta 14

Verta

Tänään taivuin pitkäaikaisen painostuksen alla ja tein jotain, mitä en ole ikinä tehnyt.

Luovutin verta.

Parin viikon sisään on tullut sähköpostiin kehotuksia niin yliopiston kuin Aluetaksinkin kautta mennä asioimaan Veripalvelussa, ja tänään kun oli muutenkin asiaa keskustaan otin viimein itseäni niskasta kiinni ja kiipesin Sampokeskuksen yläkertaan rohkein mielin.

Ei ollut paha operaatio, aivan suotta olin lykännyt näin pitkään. Aluksi hoitaja tarkisti henkilötiedot ja antoi ensikertalaisen tietopaketin luettavaksi jonka jälkeen täyttelin kyselylomakkeen. Lomake käytiin vielä läpi haastattelussa samalla kun tutkittiin hemoglobiini ja veriryhmä, tämän jälkeen neula käteen ja pussi täyttymään. Koko homma kesti vajaan tunnin josta letkussa kului n. 8 minuuttia. Luovutuksen jälkeen sai vielä nauttia "pientä purtavaa", eli hotellin aamiaispöytää muistuttavasta tarjoilusta voi syödä ja juoda niin paljon kuin jaksaa - jo pelkästään niiden tarjoilujen vuoksi kannattaa käydä heruttamassa muutama desi hyvään tarkoitukseen.

Minäkään en isommin neuloja rakasta, mutta ei tuo kyllä mitenkään kamalaa ollut. Jokainen tietää, että hyttysen pisto käy kipeämpää kuin hemoglobiinin ottaminen ja itse luovutusneulaa ei edes huomannut kun katseli toiseen suuntaan, eli ainakaan kipuherkkyyden takia ei tarvitse jättää luovuttamatta.

sunnuntaina, maaliskuuta 11

Kenen kanssa isäsi hengailee?

Taksissa joutuu tahtomattaankin katselemaan monenlaista sosiaalipornoa.

Yksin asuva, liikkumisvaikeuksista kärsivä pappa alkaa dementoitua ja naapuruston puolituttu juoppokööri huomaa asian. Juoppokööri tietä, että papalla on halpoihin taksimatkoihin oikeuttava "rampavisa" ja pieni mutta säännöllinen eläke. Papan uudet sydänystävät tarjoutuvat käymään kaupassa ja asioilla, jolloin avusta ilahtunut pappa antaa luottavaisena pankkikortin ja tunnusluvun näille reiluille kavereille. Reilut kaverit ottavat eläkerahat parempaan talteen tililtä makaamasta eikä dementoitunut pappa-parka osaa kaivata rahojaan kun kaverit toivat maitopurkin ja lenkkimakkaraa kaupasta, ostoskuitti kun sattui unohtumaan kassalle ja automaatista oli taas kuittipaperi loppunut. Sama toistuu kerran kuussa. Välillä pappaa myös "ulkoilutetaan" taksiretkillä Alkoon ja näiden parhaiden kavereiden muiden ystävien luona, jolloin matkakortin haltija istuu autossa ja makselee kiltisti omavastuut kun saattaja käy omilla asioillaan siellä sun täällä.

Ei vaadi kovin erityistä päättelytaitoa nähdäkseen, että pappa on hyväksikäytön uhri.

Kasvatusoppaiden mukaan on tärkeää tuntea lastensa ystävät ja tietää missä porukoissa nämä liikkuvat. Tiedätkö sinä, kenen kanssa lähipiirisi vanhukset viettävät eläkepäiviään?

tiistaina, maaliskuuta 6

Invataksilla

Haluaisitko kokeilla, minkälaista on ajaa Invataksia?

Lyhyehkön kokemuksen perusteella täytyy todeta, ettei tuota simulaattoria ehkä kuitenkaan kannata sisällyttää kuljettajakurssin opetussuunnitelmaan. Harvemmin invataksiasiakkaiden kohdalla joutuu oikeasti arvailemaan osoitteita (toisin kuin yksinäisten känniörvelöiden), vaan puhevaikeuksista kärsivillä on yleensä saattaja mukana tai sitten lähtöpaikassa annetaan selkeät ohjeet mihin asiakas pitää viedä ja kuka hänet ottaa perillä vastaan.

Tarkemmin ajateltuna nuo pelin ääninäytteet kuulostavat paljon enemmän perjantai-illan lähijuottolakeikalta kuin invataksilta.

sunnuntaina, maaliskuuta 4

Pahinta opiskelussani

Arvaapa, mikä on kaikkein pahinta opiskelussa?

Ei paksut tenttikirjat ja lähestyvät deadlinet. Ei naurettavan pieni opintotuki ja siihen liittyvät tulorajat. Ei edes maksettujen opintotukien palautus.

Pahinta on määrämittainen kirjoitelma.

Jos teksti on liian lyhyt, ei ole noudatettu tehtävänantoa. Jos teksti on liian pitkä, opettaja (ainakin uhkaa) jättää ylimenevän osan lukematta. Kumpikin tapaus vaikuttaa erittäin negatiivisesti arvosanaan.

Pitäisi osata kirjoittaa juuri sopivan pituinen teksti, jossa käsitellään määrättyä aihetta riittävän monipuolisesti mutta kuitenkin napakasti. Jos tehtävänanto ei vaikuta mielenkiintoiselta ja ajatus ei kulje, on määrämitan saavuttaminen täyttä tuskaa ja johtaa lopulta vääjäämättä itsestäänselvyyksien mahdollisimman monisanaiseen pyörittelyyn. Kiinnostavan tehtävän kohdalla ongelmana on saada kaikki inspiraation vallassa tuotettu materiaali mahtumaan määrämittaan. Lukiossahan näistä ongelmista selvittiin fonttikokoa muuttamalla, mutta nykyään sekin on ennalta määrätty...

Osaisikohan määrämittaisten erikoismies M-15 auttaa?

Tällä hetkellä työn alla olevista viidestä työstä kahdessa on ongelmana tuo määrämittaan tiivistäminen. Tekstiä on yli 20 % liikaa, mutta opiskelijahan on tunnetusti niin rakastunut omaan tekstiinsä, ettei mitään raaskisi heittää pois. Ne ovat MINUN ajatuksiani, ja kyllähän jokainen omia ajatuksiaan pitää hienoina.

Kai tähän joskus oppii.

lauantaina, maaliskuuta 3

Pahinta työssäni

Arvaapa mikä on kaikkein pahinta taksin ajamisessa?

Ei pitkät vuorot ja huonot tuntiansiot. Ei rahattomat asiakkaat. Ei käytetyn Koskenkorva-tonnikalapizza-pirtelön siivoaminen takapenkiltä. Ei suutaan soittavat känniset urpot. Ei edes ne kaikkein kamalimmat apinat, joille joutuu korottamaan ääntään ja antamaan ohjeita autosta poistumisessa.

Pahinta on olla myöhässä.

------------------------------------------------------

Esimerkki elävästä elämästä: auto täynnä meikäläisen verorahoilla vuodesta toiseen juopottelevia vakioasiakkaita, ammattikielellä "apinoita". Mittarissa 60 euroa, takana reilun tunnin verran ajelua ympäri kaupunkia pakollisin tupakkatauoin rytmitettynä. Porukka on jäämässä seuraavaan osoitteeseen ja kuskinvaihto on sovittuna viiden minuutin päästä, eli tiukkaa tekee mutta aikataulu pitää.

Tai niinhän sitä kuvittelee.

Kyyti maksetaan ja näppäilen jo mittariin ajovuoron lopetuksen. Toivottelen hyvät päivänjatkot ja pyydän viimeisiäkin väsyneitä poistumaan autosta. Silloin lauman vanhin havahtuu:

- En mie tänne jää... [epämääräistä örinää] ...vie minut sinne mistä lähettiin...

Ei hel***ti! Ei mulla ole aikaa enää lähteä sinne, toisella kuskilla tulee kohta kiire aiemmin sovitulle haulle. Kun kyyti on maksettu ja mittaritkin jo suljettu niin asiakas vain joutuu nyt tilaamaan toisen auton. No eihän se mene kerralla perille, pitää huutaa monta kertaa samat asiat etanolin kuurouttamille korville ja lopulta "auttaa" viimeiset pois matkustamosta... Asiakastyytyväisyys ei välttämättä ollut korkeimmillaan, kun pitkän tinkaamisen (ja viittä vaille painimisen) jälkeen sain ovet kiinni ja peruutusvaihteen silmään - reilusti myöhässä vaihtoajasta.

Kyllähän työkaveri sen ymmärtää, että kaikkien asiakkaiden kanssa ei hommat mene aivan käsikirjoituksen mukaan. Mutta ymmärtääkö vaikkapa lentokenttäkyytiä odottava seuraava asiakas?

Normaalitapauksessahan ei ole mitään hätää, lähetetään vain toinen auto sinne aikatilaukseen kun huomataan, että itsellä tekee liian tiukkaa. Joskus kuitenkin käy niin, että toista asiakkaan tarpeita vastaavaa autoa ei ole vapaana - silloin on siis pakko mennä itse. Ja olla myöhässä.

Vaikka arkielämässäni aikamääreissä pysyminen ei aina ole ykkösprioriteetti (akateeminen vapaus antaa vähän liikaakin pelivaraa esim. kahvitaukojen suhteen), niin työasioissa pyrin pitämään kiinni sovituista määräajoista viimeiseen asti. Mieluummin vaikka vähän etuajassa kuin minuuttiakaan myöhässä. Kuitenkin joskus ei, parhaasta yrityksestään huolimatta, ehdi ajoissa ja ainakin minulle juuri se on kaikkein pahinta mitä työssäni joutuu kokemaan. Enkä usko olevani yksin näiden tuntemusten kanssa.

------------------------------------------------------

Kuvaamani tapahtumat eivät liity päivän lehdessä käsiteltyyn tapaukseen, jossa ennakkoon tilattu taksi lentokentälle myöhästyi ja asiakkaan laukut jäivät seuraavaan koneeseen.