tiistaina, maaliskuuta 28

Maasturi

Sattuipa todellinen Automies kyytiin. Kello oli sen verran, että yön ainoa ruuhkahuippu on käsillä ja tietysti silloin pitää hakea ruokaa taksilla... ihanaa. No, käytiin hakemassa evästä mukaan ja ajeltiin kotiin. Matkan loppupuolella muuten hiljaisen oloinen kaveri alkaa kertomaan autoistaan ja niiden hyvistä ja huonoista puolista:

Toyota ei kuulemma osaa tehdä maasturia, mutta tuo Mitsubishin (en muista mallia) on kyllä niin hyvä menijä ettei mitään rajaa, maavaraakin senttitolkulla enemmän kuin Toyotassa! No joo, onhan asiakkaiden mielipiteitä mukava kuunnella, mutta onko niitä pakko alkaa jakamaan juuri siinä vaiheessa kun on juuri maksanut kyydin ja pitäisi nousta autosta ulos?

lauantaina, maaliskuuta 25

Tippitilasto

Hiljaisessa vuorossa oli aikaa harrastaa tilastotiedettä: minkä verran tippejä tulee ja kuka niitä antaa? Suhteessa meikäläisen illan bruttopalkkaan tippejä tuli n. 5,5% ja vakiintunut oletus piti paikkansa: mitä rähjäisempi asiakas sitä löyhemmät kukkaronnyörit.

Illan suurin extra, 2,00 €, tuli überkännisten hevikaverusten maksumieheltä jonka kollega yritti takapenkiltä noustessaan jäädä paikallaan seisovan kulkuvälineemme alle. Illan pienin oli tietenkin perinteinen "kiitos", mutta sekin on paljon parempi kuin (onneksi harvoin kuultu) "haista -----"...

Eli loppukuun perjantai-iltana 5,5% bruttopalkasta. Pitääpä tutkia kuinka suuria vaihteluita tässä asiassa tulee. Lajitoverit, kertokaahan omia havaintojanne?

Ulos hanskalaatikosta

Kopilla mietitään tämän blogin kirjoittajan henkilöllisyyttä. No okei, tunnustan: se olen minä. Onhan sen jo yksi lajitoveri arvannutkin.

lauantaina, maaliskuuta 18

Yötyön arkea

Olipa kyllä niin tavallinen perjantai-yö ettei mitään rajaa. Keikkaa oli ihan mukavasti, porokisat ja Lordi olivat houkutelleet väkeä liikkeelle, mutta kauheaa kiirettä ei kuitenkaan päässyt syntymään. Siihen tosin vaikutti kelikin, oli niin liukasta ettei voinut pahemmin kiirehtiä... Yksi asiakaskin sen huomasi:

- Paina nyt sitä kaasua, tää mun pizza jäähtyy! Sähän oot muka ammattikuski ja ajat näin hiljaa!?

Lyhyen keskustelun ja ajonvakautusjärjestelmän ominaisuuksien demonstroinnin jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että nykyinen ajonopeus on olosuhteisiin nähden riittävä. Riskirajoilla ajaminen kuuluu suljetulle alueelle, ja pizzakin maistuu paremmalta vain vähän jäähtyneenä kuin täysin kylmänä sen jälkeen kun taksi on penkassa ja on pitänyt tilata toinen viemään asiakas perille.

sunnuntaina, maaliskuuta 12

Pyhäinhäväistys

Hyväntuulinen pariskunta nousee kyytiin Koskesta ja antaa osoitteen Syväsenvaarassa. Nelostiellä mittariin pyörähtää kymmenen euroa, ja takapenkiltä tulee ehdotus:

- Kuski hei, pysäytä mittari kymppiin niin mie maksan sulle viistoista. Saat sen vitosen omaan taskuun!

-No kuule, eiköhän nyt kuitenkin ajeta ihan mittarin mukaan tämä keikka...

-Häh? Kelle sie oikein ajat, v----u mie kyllä soitan huomenna sinun isännälle! Tämähän on pyhäinhäväistys, ettei työntekijä muka varasta firmalta!

...

Nuorehkot mies ja nainen ovat tilanneet auton Legendaan. Kotimatkalla nainen havahtuu nälän tunteeseen, ja kysyy onko mikään ruokapaikka enää auki. Kellon ollessa vasta vähän yli kolme tiedän matkan varrella olevan Torikeitaan päivystävän, siispä kurvaamme sinne.

Ajankohtaan nähden yllättävän hiljaiselle grillille saapuessamme tyttö kaivaa Visa Electronin ja arvelee, että tässä varmaan kestää niin pitkään, että kannattaa tilata toinen auto kotiin. Kyllähän se minulle sopii, tähän aikaan yöstä luulisi riittävän keikkaa. Rahastan kyydin ja nollaan mittarin, mutta tytön mentyä luukulle tilaamaan takapenkillä istuva mies tuumaa ettei aio lähteä mihinkään.

-Pistä se mittari raksuttaan vaan!

Ehtihän se vähän toista euroa raksuttaakin kun nainen tuli jo takaisin eväspakettinsa kanssa.

torstaina, maaliskuuta 9

Top-5 harhaluulot taksista

Tää on taas näitä. Ei ole tapahtunut mitään jännää, niin joutaa mietiskelemään kaikkea hyödytöntä... Koskahan joku keksii akun, johon voisi ladata käyttämätöntä aivokapasiteettia? Hyvät lukijat, Tuurarin havainnoimat Top-5 harhaluulot taksipalvelusta:

5. "Nyt saitki hyvän keikan, viepä meät tuonne [jonnekin yli 20 kilometrin päähän]!"
Hiljaiseen aikaan asiakas on kyllä oikeassa, mutta puoli neljältä viikonloppuyönä ei. Tästä olen kirjoittanut ennenkin, pitempi ei aina ole parempi mutta maksava asiakas viedään sinne minne hän haluaa.

4. "Mulla ei oo rahaa, mutta ota tämä mun (vanha ja kolhiintunut) kännykkä pantiksi! Mä tuun varmasti maksamaan ens viikolla, ekkö usko? No ota vielä kela-kortti ja pizzapassi ja entisen tyttöystävän valokuva, saat numeronkin jos haluat!"
Niitä vanhoja kännyköitä on Koskikadun taksiaseman hyllyt väärällään... Aina joku jonkun lunastaakin, mutta aika monta jää sinne hyllyyn ikuisiksi ajoiksi. Keskiverto taksinkuljettaja ei hanki lisätiliä käytettyjen matkapuhelinten osto- ja myyntitoiminnalla.

3. "En mä nyt jaksa panna tuota vyötä, eihän sitä taksissa tarvi..."
Kyllähän sitä tarvii, aivan lain mukaankin kaikki muut paitsi kuljettaja. Se rojo katolla ei valitettavasti tuota ylimaallista suojaa kenellekään.

2."Ei me mennä tuohon tila-autoon, sehän on kalliimpi kuin henkilöauto!"
No onhan se tila-auto kalliimpi, mutta ei asiakkaalle. Taksa määräytyy kyyditettävien lukumäärän mukaan, eli asiakas matkustaa samalla hinnalla niin tila-autossa kuin henkilöautossakin.

1. "Aja kuski kovempaa niin päästää halavemmala perile!"
Pieleen meni taas, mutta nyt vain osittain. Auton liikkuessa yli tietyn (taksaluokan mukaan määräytyvän) nopeuden, olikohan ykköstaksalla 28 km/h, hinta määräytyy kuljetun matkan perusteella. Tuota hitaammassa nopeudessa ja pysähdyttäessä menee odotustaksa (31,40 €/h) päälle. Yksityiskohtaisemmat maksuhinnastot löytyvät siitä etumatkustajan eteen liimatusta tarrasta, jota kukaan ei ikinä tosin lue. Eli lyhyesti; jos auto liikkuu yli kolmeakymppiä ajonopeus ei vaikuta matkan hintaan.

sunnuntaina, maaliskuuta 5

Apina haastaa!

Apinalta terveisiä haasteen muodossa:

"Onko sinulla outoja koristeita tai roinaa, jotka ovat aikojen saatossa lojumaan jäätyään muuttuneet koristeiksi. Kerro niistä koko Blogistanialle! Jos esineeseen liittyy tarina, kerro sekin. Foto ois kiva, mutta ei pakollinen. Rääkkää kanssablogaajiasi, ja pane vahinko eteenpäin haastamalla muita."

Aika pahan pisti. Yritänpä kuitenkin.

1. Itseäni vanhemmat stereot, jäännös ulkomaille muuttaneen sedän nuoruusvuosilta. Jumalattoman isot kaiuttimet keräävät pölyä kirjahyllyn päällä ja itse laite on piilossa kaapissa. Periaatteessa toimiva setti, mutta käytettyä tulee ehkä kerran kolmessa kuukaudessa...

2. "PÄÄSY KIELLETTY - ILMAVOIMAT" -sulkunauhasta (olikohan tuo oikea nimi sille?) leikattu punakeltamusta sotamuisto joka koristaa vaatekaappini ovea. Se on vielä vuosien jälkeenkin melko cool...

3. Viinipullot ikkunalaudalla joita en ole koskaan nähnyt alkuperäisessä käytössään. Yksi nainen joka asuu meillä kiikutti ne mukanaan kun muutettiin samaan osoitteeseen.

Olen pohjimmiltani kiltti ihminen enkä halua piinata ketään, siispä jätän haastamatta muita.