keskiviikkona, heinäkuuta 19

Vaikeneminen on kultaa

Taksinkuljettajan vaitiolovelvollisuus on (ainakin ennen uutta taksilakia) vain kirjoittamaton, hyviin tapoihin perustuva sääntö, mutta missä menee säännön soveltamisen raja? Saako kuljettaja kertoa mitä asiakkaan tuttava on tehnyt, jos asiakas itse oli paikalla tapahtumahetkellä? Näinkin absurdilta kuulostava skenaario muuttui takapenkilläni viime yönä todeksi - Rollon (tiistai)yössä kaikki on mahdollista.

Keski-ikäinen nainen tuli alta parikymppisen miehen kanssa kyytiin. Mies, joka paljastui mainitun naisen vahvasti humaltuneeksi pojaksi, halusi jäädä matkan varrella ravintolaan. Nainen otti pojan Teinivisan talteen ettei koko tili tyhjenisi ravintolassa ja poika jäi jatkamaan iltaa pienehkön käteiskassan kera äidin mennessä kotiin.

Muutamaa tuntia myöhemmin sama poika tuli huomattavasti paremmassa kunnossa (no money, no funny) tolpalla kysymään, pääsisikö kympillä kotiin kun kortti meni hukkaan.

- Ei se kymppi aivan riitä, mutta eiköhän se äiti maksa loput...

Muisti oli nähtävästi mennyt vielä korttiakin paremmin hukkaan, koska kaveri oli aivan ulalla illan tapahtumista. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun kerroin, että kortti on varmassa tallessa kotona - raukka oli panikoinut pari tuntia ja ehtinyt jo kuolettaakin korttinsa väärinkäytösten pelossa.

Ajoin pojan kotiin ja matkalla referoin hänelle illan tähänastiset tapahtumat niiltä osin mitä tiesin, koinhan velvollisuudekseni täyttää nämä alkoholin aiheuttamat mustat aukot asiakkaani tiistaiyön aikajanassa. Perillä poika jätti kympin etumaksua ja kävi hakemassa loput rahat sisältä, joten minun osaltani loppu hyvin kaikki hyvin. Tai ainakin melkein.

Riitahan siellä kotipuolessa kuulosti syntyvän kun rajuimpia kapinavuosiaan elävä temperamenttinen nuorimies ei täysin ymmärtänyt äidin huolenpidon hyviä tarkoitusperiä. Toivottavasti hän vielä joskus osaa arvostaa sitä. Havainnoin tilannetta sen verran, että totesin oven avanneen nuoremman velipojan ja äidin yhdessä saavan kiukuttelijan rauhoittumaan ja poistuin paikalta.

Olisiko minun sittenkin pitänyt kylmästi sanoa pojalle, että kävele kotiin jos ei rahat riitä? Ajaa kaveri kotiin ja jättää loppuosa velaksi? Mielestäni tein oikein, vaan enpä osannut odottaa sitä huutoa mikä kotona nousi ja josta naapuritkin varmasti saivat osansa.

Vaikeneminen on kultaa, itsehillintä platinaa ja erehtyminen inhimillistä.

1 kommentti:

Lusikka lattiaan kirjoitti...

itselleni sattui tässä taannoin mielenkiintoinen tapaus liittyen juurikin tähän ns. vaitiolovelvollisuuteen:

otin pariskunnan kyytiin keskustasta ja osoitteeksi he ilmoittivat noin 6 km päässä sijaitsevan kadun. Lähestyessämme osoitetta alkoi miespuolinen neuvomaan loppureittiä, ennen sen kummempia neuvoja totesin vaan että "juu taisit olla mulla alkuviikosta kyydissä. Tiedän osoitteen kyllä." Olin meinaan satavarma että kyseinen kaveri oli ollut kyydissäni, tai sitten sillä asuu kaksoisveli samassa rakennuksessa. No siitähän akka nosti metelin "missäs perkeleessä sää oot remuunu kun mä oon ollu työmatkalla....... " siinä sitten selviteltiin ja mietittiin ja minä nolona yritin selitellä etten ole asiasta aivan varma...

Eli kaiken paras kun pitää aina turpansa kiinni.

-R-